Ah, ihana arki ja kaaos

-Pahaa puuroa!

-Missä mun sukat on?

-Onko pakko pestä hampaat?

-Nää kengät on liian pienet!!

Kaikki on lopulta koulussa, eskarissa ja töissä. Seuraavaksi huomaat unohtaneesi tehdä omat eväät, tai ainakin tajuat niiden olevan kotona.

Työt loppuu klo 15.15 ja päiväkodista pitää hakea lapsia viimeistään 16.00. Ainut hetki liikkua olisi siinä, mutta riittääkö vajaa 30min mihinkään? Ei siitä kuitenkaan saa mitään irti. Kaikki kiljuu nälissään kun ruokaa tarvisi olla heti kun saavut kotiin. No onneksi on kalapuikkoja ja valmismuussia.

Koululaisilla on läksyt tekemättä, eikä niitä oiken ehtisi tehdäkään kun pitää olla kavereiden kanssa ja treenitkin alkaa jo klo 18. Treeneistä kotiin, iltapalalle ja läksyt vielä tekemättä. Ei auta kuin venyttää hieman nukkumaanmenoa ja tehdä läksyt. Vihdoin kymmeneltä kaikki on nukkumassa ja itse huomaat kuinka tiskit on pöydällä ja pyykit hujanhajan kylppärin lattialla. Antaa olla, nyt on päästävä nukkumaan.

Aamulla sama rumba alkaa taas alusta. Omat voimasi hiipuvat ja olet kiukkuinen, jolloin myös kaikki muut ovat kiukkuisia. Tiistaina viimeistään alat jo odottamaan viikonloppua, joka tuntuu olevan iäisyyden päässä. Arki on selviytymistä päivästä toiseen sekä viikonlopun odottamista. Viikonloppu ei kuitenkaan anna lepoa, kun on pelejä tai kilpailuja, siivottava koko viikon sotkut ja pyykkiäkin on pestävä. Ruokaa et todellakaan jaksa laittaa, ainakaan montaa kertaa päivässä. Ennemmin tilaat perjantaina pizzat kaikille ja lauantaina on mäkkärin vuoro.

Karua, mutta totta

Kun et hallitse arkea, kukaan ei voi hyvin. Huono ravitsemus kasvattaa todennäköisyyttä sydän- ja verisuonitauteihin, 2-tyypin diabeteksen riski kasvaa, painosi nousee ja kuntosi heikkenee jolloin et jaksa sitäkään vähää mitä tällä hetkellä. Lasten koulunkäynti kärsii, harrastukset ei välttämättä kiinnosta enää vanhaan malliin ja kehityskään ei ole parasta mahdollista.

Univaje kasvaa kaiken aikaa ja aiheuttaa omat riskinsä. Jo pelkästään tunnin jokaöisellä univajeella on suuria merkityksiä havainnoinnin ja terveyden suhteen. Kellojen kesäaikaan siirtoa on tutkittu Yhdysvalloissa. Tutkimuksessa havaittiin, että kesäaikaan siirtymisen jälkeisenä maanantaina ajettiin 17% enemmän kolareita kuin keskiarvon mukaisena päivänä. Sydänkohtausten määrä kasvoi seuraavan kolmen viikon aikana 5%.

Aktiivisuuden puute nostaa käytännössä samoja riskejä kuin huono ravintokin ja molemmat yhdistettynä eivät ainakaan kumoa näitä vaikutuksia. Mikäli teet toimistotyötä olet kaikista pahimmassa riskiryhmässä. Tuoreissa tutkimuksissa passiivisuus ja istuminen lisää merkittävästi riskiä sairastua diabetekseen sekä sydän- ja verisuonitauteihin. Ennenaikaisen kuoleman riski kasvaa suorassa suhteessa istumisen määrään.

Peli ei ole vielä menetetty

Onneksi pienillä muutoksilla arkeesi kaikki on voitettavissa. Voit saada arjen rullaamaan sulavasti, mahdollistaa oman liikkumisesi, tarjota perheellesi hyvää ravintoa ja voida itse loistavasti. Eikö kuulostaisikin hyvältä herätä maanantaisin virkeänä ja tietää, että tuleva viikko rullaa hienosti. Jaksat kotona ja työssä loistavasti, lapset ovat iloisia ja pirteitä, koko perheesi voi hyvin.

Tämän saavuttaminen vaatii aikaa ja sitoutumista, mutta on kaikille mahdollista.

 

Käy kurkkaamassa myös uutta valmennustani perheille täältä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *